Etusivu
Dino
Maco
Me
Uutiset
Muistoissa
Kuvagalleria
|
| Tervehdys! |

Minä olen Erja Martikainen ja perheesen minun lisäksi kuuluu
aviomies Kari, tytär Birgit ja poika Miro.Minä ja Kari ja
asutaan Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä lähellä
Venäjän rajaa. Miro asuu Joensuussa.
Vahtinamme
kotona on nyt yli 25 kg hovawartia Maco, jolle elämä on vasta
alussa, saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Birgit asuu tätä nykyä Imatralla avomiehensä Teemun kanssa ja heidän pihavahtinaan on Dino. |
Koiraharrastus
on lähtenyt liikkeelle jo lapsena, meidän kotona oli ajokoiria,
collieita, kettuterrieri ja saksanpaimenkoiria. Ensimmäinen oma koira
olikin saksanpaimenkoira Max. Maxin kanssa kävimme perustottelevaisuus
koulutuksen. Lasten ollessa pieniä ei aikaa jäänyt enempään. Maxin
jälkeen ruvettiin miettimään että mikä olisi seuraava koira.
Koirakirjoja selaamalla löytyi hovawart ja niinpä kotiimme muutti
vuonna 1990 monien mutkien ja pitkien matkojen jälkeen meidän perheen
ensimmäinen hovawart Roksi (Perfetkta).
Koirien kanssa touhuilu
on minun harrastus, muut seuraavat vierestä.Harrastan pk-jälkeä ja
jonkin verran näyttelyissä tulee käytyä.
|
|
 |